Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma ja toimenpiteet

 Hiilineutraali Suomi 2035 -tavoitteen saavuttaminen vaatii merkittäviä ja nopeita päästövähennystoimia kaikilla sektoreilla. Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman päämääränä on kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti edistää maankäytön, metsätalouden ja maatalousmaan päästöjen vähentämistä, nielujen aikaansaamien poistumien vahvistamista sekä sopeutumista ilmastonmuutokseen.

Maankäyttösektorilla toteutettavien lisätoimien tavoiteltu vuosittainen nettovaikutus on vähintään kolme miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuoteen 2035 mennessä. Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma edistää osaltaan kansallisen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista vuoteen 2035 mennessä sekä EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamista.

Maa- ja metsätalousministeriön koordinoi vuosina 2020–2024 toteutettua Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta, jonka tavoitteena oli vahvistaa maankäyttösektorin ilmastotyöhön liittyvää osaamista ja tietopohjaa sekä tukea maataloustuottajia, metsänomistajia ja muita maankäytöstä päättäviä tahoja ilmastokestävien toimintatapojen kehittämisessä ja käyttöönotossa. Työ jatkuu ELY-keskusten valtakunnallisen ilmastoyksikön koordinoimana.

Voit tutustua Hiilestä kiinni -kokonaisuuteen ja sen hankkeisiin tarkemmin Hankkeet-sivulla. 

Maa- ja metsätaloudessa vähennetään kasvihuonekaasujen päästöjä ja lisätään hiilinieluja ja -varastoja

Maankäyttösektorilla kasvihuonekaasujen päästöjä voidaan vähentää erityisesti turvemaiden käytössä sekä ehkäisemällä metsien muuttumista muuhun maankäyttöön (metsäkato). Metsien hiilensidontaa voidaan vahvistaa metsien kasvukyvystä ja terveydestä huolehtimalla. Myös joutokäytössä olevien alueiden metsittäminen on yksi keino lisätä metsäpinta-alaa ja siten myös hiilensidontaa.

Hiilinielujen ja -varastojen säilyttämiseksi on tärkeää varautua myös lisääntyviin riskeihin, kuten kasvitauteihin ja metsätuhoihin.

Tutkimustiedon tuottaminen ja hyödyntäminen avainasemassa

Maankäyttösektorin ilmastotoimilla toteutetaan kansallisia ja EU:n ilmastokehyksen mukaisia sekä kansainvälisiä tavoitteita. Toimien kustannustehokas ja vaikuttava toteuttaminen edellyttää muun muassa vahvaa tietopohjaa ja vaikutusarviointeja, ja siksi tutkimustiedon tuottaminen ja tehokas hyödyntäminen ovat avainasemassa.

Ilmastotoimia toteutetaan poikkisektoraalisesti sekä yhteistyössä yksityisen sektorin toimijoiden kanssa. Monien toimien kautta toteutetaan myös hallituksen muiden strategioiden, ohjelmien ja hankkeiden tavoitteita. Maankäyttösektorin ilmastotoimia edistetään nykyisillä ohjaus- ja kannustejärjestelmillä.

Asetuksen 5/2021 taustamuistio

Valtioneuvoston asetus 79/2024 vuosina 2020–2025 maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteisiin myönnettävästä avustuksesta ja tähän tarkoitukseen osoitetusta määrärahasta annetun valtioneuvoston asetuksen 7 §:n 1 momentin 3 kohdan muuttamisesta (Finlex.fi)

Muualla 

Hiilestä kiinni -kokonaisuus ja hankkeet
Maankäyttösektorin toimenpiteet
Metsät ja ilmastonmuutos
ELY-keskusten valtakunnallinen ilmastoyksikkö

Tietosuojaseloste

Tutustu Hiilestä kiinni -kokonaisuuden tietosuojaselosteeseen tästä

Tilaa Hiilestä kiinni -uutiskirje ELY-keskusten valtakunnallisesta ilmastoyksiköstä

Maa- ja metsätalousministeriö tuotti Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuuden uutiskirjettä vuosina 2021-2024. ELY-keskusten valtakunnallinen ilmastoyksikkö jatkaa kirjeen tuottamista osana Hiilestä kiinni -yhteisön koordinointia.

Tilaa uutiskirje täältä .
 

Yhteystiedot:

Yleiset tiedustelut osoitteeseen ilmastoratkaisut.mmm@gov.fi, henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi

  • maankäyttösektorin ilmastotoimien toimeenpano
    neuvotteleva virkamies Anna Salminen
    029 516 2002

  • erityisasiantuntija Tia-Maria Virtanen
    029 516 2006

  • maankäyttösektorin ilmastotoimien seuranta ja raportointi
    johtava asiantuntija Johanna Vanhatalo
    029 516 2177

  • Kestävän kasvun (RRF) -hankkeet
    erityisasiantuntija Joel Järvinen
    029 516 2113

  • viestintä
    viestintäasiantuntija Erika Latva-Kyyny
    029 516 2187